Appenzeller-pekoni quiche on pikkusuolaisten aatelia

Suolaisia piiraita on helppo tehdä nopeallakin aikataululla käyttäen apuna kaupan valmiita piirastaikinoita ja kaikkea mitä nyt kaapista sattuu löytymään. Kyllä siellä yleensä joku kinkkupaketinloppu ja juustonkannikka odottaa loppusijoituspaikkaa. Itselläni on vanha luottoresepti, joka ottaa hieman enemmän aikaa kuin valmistaikina, mutta onnistuu joka kertaa pommin varmasti. Tässä muita tekemiäni variaatioita samasta reseptistä: Quishe LorraineMausteinen kasviskebab quicheSieniretki…

Raikkaat lohi-kurkkurullat

Illat ovat jo alkaneet pimetä kivasti ja kynttilöiden syttyessä illan hämyssä on kiva kattaa omaksi ja ystävien iloksi pientä kevyttä suolaista viinilasillisen seuraksi. Raikkaat lohitäytteiset kurkkurullat syntyvät tuoreesta kurkusta melko helposti. Ainut haasteellisempi osio oli tuo kurkkujen pitkittäissiivutus. En tehnyt näitä kotikeittiössäni, jossa on käytössä myös säädettävä mahdoliini, mutta uskoisin että sillä siivutus onnistuu siistimmin…

Kesän herkullisinta mansikka-vaniljajuustokakkua rakkaimmille

Teimme pienen päiväretken Tampereelle ja löysimme kaupungilla kävellessämme todellisen Tampereen helmen, eli Culinaria Keittiöelämää -liikkeen. Tiesin jo sisäänastuessani että tänne jää ropo jos toinenkin ja näin myös tapahtui! Mukaan lähti pastoja ynnä muita herkkuja ja uusi Ristinan teräksinen paistokasari. Tarkoitus on käväistä Culinariassa tulevaisuudessa uudemman kerran ja kertoa siitä tarkemmin. Sen sanon jo tässä vaiheessa,…

Hurmaavan herkullinen kirsikka-suklaajuustokakku

En ole koskaan leiponut tuoreista kirsikoista mitään, joten nyt päätin koittaa jotain erityisen herkullista. Kirsikat ja suklaa ovat pistämätön makupari, vaikka esim. Mon Chéri -konvehdeista en pidäkään. Tämä täyteläinen paistettava juustokakku ei ole ihan hätäisimmän herkkusuun valinta. Paiston jälkeen kakku tekeytyy vielä seuraavaan päivään saakka. Ja maku itseasiassa paranee vielä parin päivän päästäkin. Täytyy kokeilla…

Raikas piparjuuri-tillikastike on oiva kumppani kalalle ja lihalle

Äskettäin uutisoitiin, että Stockmann Herkku siirtyy S-ryhmälle. No nähtäväksi jää siirtyykö myös S-ryhmän kauppojen kuuluisan nuiva palvelukulttuuri uuteen konseptiin. Vaikka Stockka on ajanut omankin palvelunsa lähes olemattomiin vuosien varrella on siitä sentään joku etäinen kaiku vielä jäljellä, ainakin kokeneempien myyjien keskuudessa. Tämä on siis oma kokemukseni. Ja miten tämä liittyy otsikon kastikkeeseen mitenkään. No siten,…

Raikkaan herkullinen Lemon Raspberry Cream Cake

Neljän bloggaajan illallisemme päätti mitä oivallisimmin kokeilukeittiöni herkullinen Lemon Raspberry Cream Cake, jonka pohjana käytin legendaarista englantilaista Lemon Drizzle Cake -reseptiä. Kakku joka jo itsessään on mielettömän hyvää ja raikasta sopii erinomaisesti myös täytekakkupohjaksi. Raikkaan pohjan täytteeksi ja koristeluksi sopii hyvin yksinkertainen sekoitus kermavaahtoa, rahkaa ja vadelmia. Täytettäessä voit käyttää lisäkostukkseena vaikka sokerivettä tai vaaleaa…