Aito ja alkuperäinen suukkokakku vie jokaisen sydämen

(Post also in English here) Tämä suukkokakkuresepti on se kehittämäni aito ja alkuperäinen versio vuodelta 2016.  Kaikki tykkäävät suukoista. Se voi olla hellä pusu tai intohimoinen suudelma. Muisku ystävälle tai pitkä ja viipyilevä rakkaudenosoitus sille kaikkein rakkaimmalle ihmiselle. Suukoista lähti ajatus myös tähän hauskaan kakkuun jonka idea saapui juuri sopivasti näin kevään juhlien kynnyksellä. Tee…

Kauraiset nokkossämpylät

Sain yllätystuliaisina maalta tuoreita nokkosia. Niistä saa ryöppäämisen jälkeen herkkua jos toistakin, mutta ihan ensimmäisenä lähtivät paistumaan entuudestaan tutut kaurasämpylät höystettynä tällä kotimaisella superfoodilla. Rohdoskasvina unohdetun nokkosen terveysvaikutuksia tunnetaan vielä kovin vähän ja siksi sen käyttö Suomessa ei ole vielä kovin suurta, mutta mm. Aasiassa se on hyvin suosittua. Nokkonen on Suomen ravinteikkaimpia kasveja –…

Munasalsaa ja gluteenittomia riisipiirakoita

Jos saisit miettiä gluteenittomille riisipiirakoille jotain uusia raikkaita tarjoiluideoita, mitä tekisit? Tästä on kyse Ruoka.fi:n ja Moilas gluttenittomien riisipiirakoiden Tuunaa piirakka -reseptihaasteessa jossa olen mukana. Uutuuspiirakat on leivottu tattari- ja riisijauhokuoreen ja täytteenä on mehevää riisipuurotäytettä. Aivan kuin perinteiset tutut riisipiirakat mutta gluteenittomana! Helppoa ja herkullista tarjottavaa juhliin ja vaikka mukaan piknikille. Ja mitä sitten…

Voileipäkakku kuin kevään kuningatar

Viime viikolla postipoika toi mukavan yllätyksen – laatikollisen Mimis-versoja ja syötäviä kukkia, jotka olin voittanut Supper Fest -kilpailussa. Tuotteet olivat minulle toki jo entuudestaan tuttuja, koska olen useasti käyttänyt niitä salaateissa ja mm. ruokastailauksissa. Erityisesti syötävät kukat ovat antaneet ihan uutta ulottuvuutta annoksiin. Kukat ja versot voi tilata nyt kätevästi Mimis-verkkokaupasta kotiin. Lajitelma oli suorastaan…

YHTEYSTIEDOT

Teen kaupallista yhteistyötä harkiten ja vain omaan blogiini kiinteästi liittyvistä aiheista, samalla pitäen yllä laadukasta sisältöä niin aihepiirien kuin käytetettävien raaka-aineidenkin suhteen. Blogin kuvat ovat henkilökohtaista omaisuuttani ja tekijänoikeuden alaista materiaalia, joten ole yhteydessä mikäli haluat käyttää niitä. Kulinaari-ruokablogi kulinaari.blogspot.fi kjo@luukku.com

Kuumat karjalaiset street food -tyyliin

Ruoka.fi ja Moilas gluteenittomat riisipiirakat kutsuivat mukaan Tuunaa piirakka-kisaan tuunaamaan uutuuspiirakoita herkullisilla lisukkeilla. Uusissa Moilas-riisipiirakoissa on runsaasti riisipuurotäytettä kiedottuna tattari- ja riisijauhoista leivottuun ohueen kuoreen. Ne ovat yhtä herkullisia ja meheviä kuin perinteiselläkin reseptillä leivotut riisipiirakat ja sopivat monenlaisten herkkujen pohjaksi tai maistuvat ihan sellaisenaankin. Tässä reseptissä on aitoa katuruoka tunnelmaa! Frittimuikut voi korvata myös…