Litistetyt perunat – kuulostaa tyhmältä, maistuu mahtavalta!

Lauantaiaamuna sai taas makeat naurut kanadalaisen Laura Calderin laittaessa Livillä ranskalaista ruokaa. Pidän muutenkin hänen letkeästä, humoristisesta tyylistään, eikä tuokaan aamu ollut poikkeus. Laura valmistaui tyttöjen iltaan ja valmisti mm. rakunakanaa, josta minulla onkin jo oma versioni. Yhtenä lisukkeena olivat varsin omalaatuiset, litistetyt perunat. Niitä pieniä kypsiä perunoita siinä kattilalla litistellessään Laura katsahti kameraan sanoen: \”Well…

Savusilakkatahna ja alkupalaleipäset

Lauantaina se taas iski. Siinä kalatiskillä Tammistossa. Järkyttävä savusilakanhimo. En jotenkin kehdannut vain muutamaa hassua sinttiä siitä ostaa, joten sen verran sitten, että saatiin loihdittua pieni alkupala ihan hatusta. Ja siinä peratessa tuli tyydytettyä se savusilakanhimokin hetkeksi. Voin muuten lämpimästi suositella myös löytämiäni Rosala Bagaren valmistamia Rosala cocktailpala -saaristolaisleipäpaloja. Ne ovat valmiiksi oikean kokoisia, pyöreitä ja…

Talvisunnuntain lämmittäviä makuja

Viime sunnuntai oli upean aurinkoinen ja suuntasimme nauttimaan päivästä Kallvikiin itä-Helsinkiin. Pakkasta oli reilusti toistakymmentä astetta, mutta kun laittaa lämpimästi päälle, voi heittää kävelylenkin huoletta. Jäällä oli muitakin kävelemässä, hiihtämässä ja myös joukko liitovarjoharrastajia, joiden menoa oli hauska katsella. Jää oli muodostanut uskomattoman hienoja muodostelmia ja kiteitä jään pinnalle. Tällaisena päivänä kannattaa ruoka laittaa uuniin…

Sidottu kala

Lauantaiaamun tv:n katselu oli taas enemmän kuin inspiroiva. Laura laittoi taas ranskalaista ruokaa omaan hurmaavaan tyyliinsä ja tällä kerralla kaikki oli täytettyä. Monista herkullisista resepteistä tarttui kokeiluun tämä itselle aivan uusi tapa valmistaa kalaa. Sidottu kala saattaa vaikuttaa taasen hieman työläältä, mutta ei se sitä sitten loppujen lopuksi olekaan. Ja lopputulos on ihan mahtavan mehevä!…

Tilliliha – eli kun sen tekee oikein, se on myös hyvää.

Pieni kyselykierros paljastaa sen minkä oikeastaan tiesin jo ennelta: Tilliliha on kouluruoista se ehkä vihatuin. Omituista sinänsä, koska en muistele edes sitä koulukeittolan versiota pahalla. Pelonsekaisia muistikuvia sen sijaan tuottavat maksalaatikko, joka sai koko koulun haisemaan oksennukselta sekä mannapuuro. En ole koskaan oikein päässyyt sinuiksi noiden maitopohjaisten puurojen kanssa. Mutta kuten sanottu, mikä tahansa ruoka…

La Traviataa ja Lyonin ranskalainen illallinen.

Ravintola Lyonin Chapon-.syöttökukkoa, sieniä ja tummaa valkoviinikastiketta   Perinteisesti uutta vuotta on otettu tässä taloudessa vastaan oopperan tai baletin merkeissä. Tämäkään vuosi ei tehnyt poikkeusta. Saimme kuin ihmeenkaupalla liput aaton La Traviata-näytökseen ja vieläpä hyviltä paikoilta. <div class="separ La Traviata on Giuseppe Verdin säveltämä kolminäytöksinen ooppera, jonka libreton on kirjoittanut Francesco Maria Piave. Ooppera kantaesitettiin…